Kiev 88

Että voi olla kamera ihana. Sain perjantain pari rullaa kuvia kehittämöstä jotka kuvasin Vilnan reissulla. Itse kuvaaminenkin on aivan perhanan hauskaa tuolla Jumalan raudalla. Saatikka nelikantit kesiformaatin kuvat!!! Sävyissä löytyy ja uskomattoman vakaa kuvata käsivaralta jopa pitkiä valotuksia. Kuvasin melkeen kaikki kuvat 45 millisellä volnalla, se ja 80 millinen on yhdessä loistava ja kompakti paketti.

Monillahan on ollut ongelmia 88:sien kanssa, mut lukuunottamatta nopeimpia aikoja omani toimii TÄYSIN moitteetta ja luotettavasti. En oikeestaan voisi mukavampaa keskikoon järjestelmää kuvitella, 645 Mamiska olis kiva mut se ei kuvaa neliötä.

Itse Vilna oli kiva kaupunki. Sopivan rapistunut mun makuun. Ajoimme sinne autolla Via Balticaa pitkin, joka yllätti minut olemalla hyvässä kunnossa, muutamia pikkupätkiä lukuun ottamatta. Aikaa oli hiukan naftisti ja baltiaan pitäs kyllä tehdä pidempi kuvausreissu jossain vaiheessa. Auto oli oiva kulkupeli tuolla. Olis mukava ajaa pienempiin kyliin kuvaa rappioromantiikka.

Yks kuva tässä ja loput galleriaan.

Vastine valheeseen.

Toisaalla esitettiin valheellinen väite jonka mukaan Nina Simonen versio Mr Bojangels biisistä olis pare ku Robbie Williamsin tulkinka. Tuo mistään mitään ymmärtämätön taho saisi vetää päänsä perseestä ja haukata raitista ilmää välillä, jos vaikka ajatuksen pahimmat solmukohdat lähtisi sitä kautta pikkuhiljaa avautumaan ja sisällä oleva paha olo purkautuis ohuena viivana huulten välistä puhallettuna.

Käsittämätöntä millaista urpoilua internetin moderaattorit sallivatkaan. Saisi tuo pahansuopa taho vetää kommenttinsa takaisin anteeksipyynnön kera sekä hyvitykseksi pestä jalkani vasikanmaidolla sekä voidella ne hunajalla.

Alkaisko olee aika?

Aamulla rapsuttelin rättärin ikkunat puhtaaksi jäähunnusta plussakortilla.
Jääskrapa ei kuulu vakiovarustukseen enkä aio myös sellaista hankkia. Jälleen alkaa olee kesä pulkassa. Mun kesä loppuu siihen ku auto ajetaan talliin, saattaa olla viimenen kerta ku tuota käytetään määreenä elämän jaksotukseen. Ens kesänä me ei olla enää.Alkaa olee aika luopua...

Kuvapäivitys

Mitäänsanomatonta paskaahan se mutta mut pitkästä aikaa digitaalinen kuva.

Nää on muuten sellasia ku näkee kaikenmaailman kamerayhdistysten näyttelyissä jossain kauppakeskuksissa tai kirjastoissa *PUKE*

Eteenpäin

Paljon on vettä virrannut joessa sitten edellisen kirjoituksen. Tapahtunut on paljon ja nopeesti, kaikki tapahtumat eivät tule tänne eivätkä ole elämän kaaren iloisimmasta päästä...

Tällä hetkellä kuitenkin istun Vilnalaisen kellariravintolan pöydässä, edessäni iso kolpakollinen kylmää kaljaa, eikä tulevaisuus näytä ollenkaan synkältä. Mieli on hiukan haikea, mutta kuitenkin odottava.

Yhden elämänviisaudenkin opin matkan varrelta, keksin sen ihan itse: Ainoa mikä ihmistä määrittelee on nykyisyys, mennyt ei pitkälle kanna.

Olen kävellyt pitkin Vilnan katuja yksin, kievin kanssa. Lehdet on putoilleet kadulle, ilman on kolkko mutta ei liian kylmä. On kiva olla omissa ajatusissaan kameran kanssa, ajatella missä on, mistä on tullut ja mihin on menossa. Portit on nyt auki ja rajana ainoastaan se mitä oman pään sisältä löytyy... Avaruussankarin matka jatkuu kohti ääretöntä, ja sen yli! Kimmelspectrit odottaa ja ehkä joskus löydän vielä kadonneen kuikkanikin.

Meren kutsu

Levottomuus valtaa mielen, tuntuu kuin kaikki aistit valpastuisivat. Lähellä on hetki jolloin on lähdettävä, jälleen kerran kohti suurta sinistä. Sininen kutsuu lempeästi ja hellästi, kuin houkutellen sinua luokseen. Se laulaa kuin seireeni yrittäen kietoa sinut pauloihinsa.

Olen aina sanonut että meri on kuin suuri rakastava Äiti. Se rakastaa lastaan varauksetta, mutta on kuitenkin alati valmis näyttämään voimansa sitä kohtaan joka ei tunne kunnioitusta. Tänään lähden jälleen kulkemaan tuolle elementille jota pitkin jo esi-isät kulkivat, nuo suuret seikkailijat jotka pelkoa tuntematta kartoittivat maailmaa tuleville polville. Jotka uhraten oman elämänsä, halusivat löytää uutta suuren ja tuntemattoman takaa... Samaa verta virtaa suonissani, jälleen kerran tunnen kuinka se veri sisälläni kuohuu, ja huutaa vapautta!

Repikää siitä...

Tää meneen tällaseen multimediasuuntaan tää plogi...

Videoraportti pursiseurasta

Tekemisen makua

Vene

Saaterin perkele ku on venekuume. Olis niin komia seilata taas aavalla merellä ja haistella raikasta tuulta. Maistaa huulilta hitusen suolainen merivesi joka pärskähtelee partaan yli ja kulkeutuu tuulen mukana seilorin kasvoille. Olisi mukava taas tuntea se auringon paahde kun kulku loppuu tyvyneen ja voi heittää ilkosilleen ja laidan yli mereen.. Olisi mahtavaa tuntea se vapaus jonka tuo tieto siitä että meri jatkuu pallon toiselle puolelle ja minulla olisi mahdollisuus mennä sinne. Tuulen mukana, ei sitä vastaan...